perjantai 18. tammikuuta 2013

Lotan haaste

Niinkuin varmaan jokaisessa postauksessa, joka on kirjoiteltu täältä maailman toiselta puolelta totean, että empä ole turhan aktiivinen ollut täällä blogissa, niin toteampas nyttenkin. Eli on siis tullut taas kerran unohdettua tämä blogi tänne oman onnensa nojaan, mutta kiitos rakkaan ystäväni, hän patisti minut nyt postailemaan, ja päivän sanahan on HAASTE. Elikkäs Lotta pisti minulle seuraavanlaisen haasteen:

Säännöt kuuluvat seuraavanlaisesti:
- Kerro 11 asiaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät






11 Faktaa minusta:
- Olen todella rehellinen, joskus kerron mielipiteeni vähän liiankin suoraan
- Lempi paikkoihini lukeutuu talojen katot, oli sitten korkea tai matala talo, niin jotenkin tunnen olevani lähempänä tähtiä ja avaruutta ja se tuntuu ihan huisilta.
- En jaksa murehtia mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, koska sehän on heidän päänvaivansa.
- Juon vain kahvilan tai hostäitin tekemää kahvia.
- Rakastan kaikkia neljää vuodenaikaa.
- Minusta "Minä rakastan sinua." -lausetta käytetään Suomessa ihan liian vähän.
- Olen vaihto-oppilaana jenkeissä (jos joku ei sitä vielä tiennyt) ja olen oppinut täällä niin paljon.
- Inhoan valehtelua ja tyhmiä ihmisiä
- Joskus olen todella vihainen itselleni
- Minulla on mainio tilannetaju, mutta joskus en vain halua pitää suutani kiinni ja avaan sen mitä epäsopivimmissa tilanteissa
- Rakastan tulista ruokaa

Lotan kysymykset:
1. Mikä sinusta tulee isona? - Toivon, että minusta tulee vastuuntuntoinen vanhempi ja kysymys oli todennäköisesti meinattu lähinnä uraa valintaa kohden, niin olen ajatellut lukea lääkäriksi.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla - Sosiaalinen, suorasanainen,
3. Kulta vai hopea - Ehdottomasti kulta, mutta hopeasta tykkään myös kovasti.
4. Lempivaate tällä hetkellä? - Koulu uniformu, no ehkä ei kuitenkaan. Oisikohan joku mun ihanista villatakeista, jotka kaikki jätin sinne Suomen maalle.
5. Mistä asiasta muut sinut muistavat? - Todennäköisesti sen että olen hajamielinen ja juoksentelen aina joka suuntaan.
6. Kahvi vai tee? - Kahvi
7. Mitä asiaa ilman et voi elää? - Jotakuta kelle puhua. Olen niin kova puhumaan, että todennäköisesti kuolisin jos joutuisin elämään yksikseni jossain erämökissä.
8. Laukku vai reppu? - Laukku, olenkin meidän koulun ainoa, jolla ei ole jonkun näköistä Paavo Pesusieni/Prinsessa Ruusus reppua.
9. Mitä kieltä haluaisit osata puhua? - Espanjaa/Ranskaa
10. Lempiväri? Varmaankin navy/musta/jonkun näköinen ruskeahkon sävy/beige
11. Lempieläin? Minun Rasmus hauva




Minun kysymykset:
1. Lempi asusteesi.
2. Sitaatti joka merkitsee sinulle jotain.
3. Mikä on erikoisin ruokayhdistelmäsi?
4. Mitä haluaisit kokeilla?
5. Pippuri vai suola?
6. Kaupunki jonne sinun on ihan pakko päästä joskus?
7. Mielenkiintoinen asia?
8. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
9. Mukaansa tempaava kappale?
10. Pidätkö hieronnasta?
11. Mikä on lempi paikkasi?

Tylsänä ihmisenä haastan kaikki joilla on alle 200 lukijaa, niin voivat sitten itse päättää, että haluavatko vastata mun kummallisiin kysymyksiin. Ja nuo kuvat on otettu pari viikkoa ennen kuin lähdin Suomesta, eli noin 5 kuukautta sitten. (c) Lotta.


~tanita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti